Jarmo Nieminen

Olin ehdolla Espoon kaupunginvaltuustoon kuntavaaleissa 13.4.2025. Sain vaalissa 180 ääntä ja olen saamastani kannatuksesta nöyrästi kiitollinen kaikille minua äänestäneille!
Äänimääräni ei riittänyt valtuuston jäseneksi. Varajäsenyyteenkin olisi tarvittu viisi ääntä enemmän. 
Vaalien alla sairastuin sitkeään flunssaan, joten en päässyt mukaan vaalitilaisuuksiin ja esitteidenkin jakaminen myöhästyi. Olen kuitenkin tyytyväinen saamaani kannatukseen ja toivon että voisin jatkaa työtäni jossain Espoon luottamustehtävässä ensi kaudellakin.

Minuun saa olla edelleenkin yhteydessä.

Olen asunut Espoossa vuodesta 1979 alkaen, viimeiset 26 vuotta Laaksolahdessa. Perheeseeni kuuluu vaimon lisäksi kaksi jo aikuista lasta. Koulutukseltani olen Diplomi-insinööri.

Toimin Espoossa luottamustehtävissä ympäristö- ja rakennuslautakunnan jäsenenä sekä kaupunginvaltuustossa varavaltuutettuna. Lisäksi olen Espoon Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston sekä Espoon yhteisen kirkkovaltuuston jäsen.

Olen toiminut Espoon vanhimman Kokoomusyhdistyksen, Espoon Kansallisseuran hallituksessa yli 30 vuotta – nyt sen sihteerinä.

Minulle tärkeitä asioita Espoossa ovat:

  • Hyvän koulutuksen järjestäminen lapsille ja nuorille
  • Espoon talous on pidettävä tasapainossa
  • Julkisen rakentamisen tulee olla kustannustehokasta
  • Yrityksille on turvattava hyvät toimintaedellytykset elinkeino- ja kaavoituspolitiikalla
  • Espoo on pidettävä viihtyisänä ja luonnonläheisenä kaupunkina
  • Palvelut tulee tuottaa tasapuolisesti koko Espoon alueelle